Hassupassun taru osa 1

Nyt kerron hassupassuista. Ne olivat entisaikainen kissarotu. Hassupassut syntyivät keskellä hiekkadyynejen lakeutta Egyptissä, vuonna 3500. eaa. Ne syntyivät sillä tavalla, että ensin oli tavallisia villikissoja. Yksi niistä oli todella hassu ja söpö pieni kissanpentu. Sitten kun se sai pentuja, niin yhtäkkiä hassupassu lajike oli maailman suurin kissarotu! Sitten ihmiset löysivät hassupassut. Ne jalostivat hassuuden niistä pois! Jos kävi hyvä tuuri, hassupassuista joku ehkä pääsi karkuun! Ei silti kannata elätellä suurempia toiveita, koska ihmisillä oli aika tarkat silmät ja niitä oli paljon. Otto-kissa oli nukkumassa. Sillä oli ollut rankka päivä  mummulassa. Sen oli pitänyt metsästää ladossa hiiriä koko pitkä päivä. Olihan se aluksi hauskaa, mutta parin tunnin päästä hauskuus alkoi jo laimentua. Huomenna olisi silti kotiinmeno. Matkakin oli pitkä ja kivinen, koska mummu asui kaukana Oton kotikaupunkia. Otto heräsi. Se haukotteli itsekseen: -”Kylläpä oli rankkaa puuhaa. Olgankin olisi pitänyt auttaa, mutta se sai nukkua sisällä, koska se oli Oliverin mielestä liian pieni metsästamään hiiriä! Ei varmana ole totta, se liero on sisällä vain koska sitä väsyttää!” Sitten Otto koettaa työntää ladon ovea auki. ”Voihan silakka!”, Otto vimmastuu kun ovi ei aukea. Sitten Otto kömpii takaisin nurkkaan heinien sekaan nukkumaan. Otto tuntee jonkan kovan pistävän mahaa vasten! Se nousee äkkiä pystyyn ja katsoo nopeasti minkä päälle oli kömpinyt. Sitten Otto huokaa helpotuksesta, ”Sehän oli vain littana kivi. On kyllä oudon näköinen!” Otto nostaa kiven tassuillaan ylös heinien seasta. ”Ohoh, siinä lukee jotakin! Kuka lienee kirjoittanut. Pitäisi kysäistä Oliverilta, mutta se saa kyllä odottaa huomiseen.”, Otto sanoo, ja alkaa loikoa henissä.


                                   Loppu.

                       (Tästä tulee jatko-osa)

Kommentit

  1. Siinäpä oli todella mielenkiintoinen ja jopa historiallinen sekä jännittävä tarina. Mielenkiinnolla taas jatkoa odotellen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Spesiaali

God jul!

Otto päätti järjestää naamiaiset.