Otto ja Ystävät

Hyvää joulua! Meille tulee kohta vieraita. Otto hyppii riemusta. Sillekkin ostettiin joululahja. Mutta mennäänpä tämänpäiväiseen tarinaan. Tarinan nimi: mitä on lasin sisällä? Otto hyppi riemusta! Se oli odottanut joulua pitkään. Kun Otto juoksi niin se hyppäsi pöydälle. Siellä oli lumisade pallo. Otto kaatoi sen. Sitten Otto jotenkin vain imeytyi pallon sisälle. Otto tipahti ison joulupukin päälle. Au! Otto sanoi. Otto päätti lähteä seikkailemaan. Se huomasi näkevänsä paljon suurempana maailman pallon läpi. Miten ihmeessä Otto selviäisi pinteestä. Siellä pallon sisällä satoi lunta. Jostain syystä lumi ei ollut kylmää. Isi näköjään tuli huoneeseen. Otto huomasi sen. Sitten isi huomasi pallon. Se ravisti sitä. Otto lensi taas. Otto oli vihainen isille. Otolla oli melkein murtunut luu! (Ei oikeasti Otolla edes enää sattunut tassun tai muuhunkaan.) Otto löysi pikku raon pallosta. Se juoksi raolle. Kun Otto meni pois pallosta, niin silloin Otto kasvoi takaisin normaalin kokoiseksi.

Otto päätti kukistaa sen lepakon. Sitten Otto lähti. Tuttua reittiä sinne outoon maahan. Linna oli aina yhtä synkkä. Otolla oli suuria kuvitelmia. Että kun hän oli voittanut lepakon, niin Otto purkaisi koko linnan. Portista sisään ja saliin. Siellähän se lepakko olikin. Otto taisteli. Se hyppäsi päälle ja puri jalasta. Sitten lepakko sanoi: -Eikös me voitaisi olla kavereita? Otto luuli että se lepakko oli paha. Otto vastasi: -Joo! Luulin että olet pahis. Lepakko sanoi: -Silloin kun hiiret töräyttivät torveen niin ne tarkoittivat että minä tulisin kysymään sinua kaveriksi. Koska olen tosi yksinäinen. Hiiretkin auttoivat minua vain siksi että annoin niille kaiken rahani. Hiiret ovat ahneita. Otto ymmärsi. Ja niin Otosta ja lepakosta tulivat kavereita. Otto meni nukkumaan pää pyörällä.

Otto mietti että uskaltaisinko lähteä takaisin. Ja sittenhän Otto lähti, koska oli rohkea. Taas tuttua reittiä Oton linnasta. Kohta Otto jo seisoikin linnan portilla. (Siis sen hiiri linnan.) Otto kävi sisään. Se linna oli yhtä kolkko kuin ennenkin. Jäätelöä oli kuitenkin yllin kyllin. Oikeastaan lika ei oikeasti ollut mitään likaa vaan suklaa-moussea. Mutta Otto ei tajunnut. Sitten Otto löysi uuden salin. Siellä oli mustat verhot. Ja oli siellä muutakin. Siellä oli valtaistuin. Se oli musta. Otto ei pitänyt siitä. Otto mietti: -Miksi ne eivät ole vaikka purppuraa? Se oli Oton mielestä paras väri. Otto meni lähemmäksi katsomaan. Siinä oli nimikyltti. Siinä luki näin: -Tämän valtaistuimensa omistaja on Touho lepakko. Otto oli kuullut lepakoista. Ne olivat kuulemma vähän niinkuin lentäviä hiiriä. Otto tuumi: -Missä se lepakko oli nyt. Otto ei pitänyt lepakoista. Oton lapsuudessa lepakko oli purrut sitä. (Otto on edelleen kyllä yksi vuotias.) Mutta Oton mielestä hän oli iso kissa jo. Otto

Otto päätti mennä takaisin sinne outoon maahan. Se lähti konttaamaan kohti seikkailuja. Otto löysi taas sen maan. Se ajatteli tutkia sitä enemmän. Otto oli nukkunut kunnon yöunet. Se oli ihan virkeä. Se jahtasi hiiriä, ja meni sen kanssa kynnen teroitus puuhun. Se hyppeli siellä. Otto löysi jonkun mustan linnan. Siinä oli selvästi suuren hiiren vaakuna. Otto päätti mennä sisälle. Siinä linnassa oli synkkää. Siellä oli luurankoja ja paljon likaa. Kaikki oli rikki. Siellä oli portaita. Pitkiä ja lyhyitä. Siellä oli isoja saleja ja kaikessa oli likaa. Se ei ollut mukava paikka. Ei ollenkaan. Mutta Otto oli rohkea. Se lähti tutkimaan ympäristöä. Likaa... luita... hiiriä! Otto löysi hiiriä. Ne järsi luuta. Oho! Ei ne olleetkaan luita vaan vanilja-jäätelöä. Mutta lika oli likaa. Siellä oli myös torvi. Hiiret säikähtivät. Ne töräyttivät torvea. Mutta Otto ei kuullut sitä. Otto hämmästeli miksi hän ei kuullut sitä. Otto lähti livohkaan ja otti hieman jäätelöä mukaansa. (Se oli puhdasta.) Sitte

Otolla oli tylsää. Se halusi mennä sen omaan pahvilaatikkoon. Isi ei halunnut mennä enää ulos. Otto meni pahvilaatikkoon. tähän pahvilaatikkoon Otto meni. Otto löysi sieltä jonkun ihmeen reiän. Se raotti sitä rakoa lisää. Sieltä löytyi kokonainen maailma. Siellä oli kesä ja linnut lauloi. Siellä oli selvästi taikaa. Siellä oli vaan kissoja ja paljon ruokaa, siellä oli jopa kaikkia kynsien teroitus puita. Otto päätti mennä takaisin sisälle. Sitten se lähti takaisin nukkumaan.

Otto raapi illalla ovea. Isi aikoi taas lähteä Oton kanssa ulos. Kumpikin halusi nähdä mitä siinä mökissä on. Kesti kauan päästä niin kauas. Mutta viimein he löysivät mökin. Se näytti ihan noidan mökiltä. Silloin Otto ja isi näkivät että se oli autio. Ne aikoivat mennä sisään. Silloin he menivät sisään. Siellä oli jo joku. Se näytti kiltiltä mummolta mutta se käkätti pahasti. He löysivät padan. Kumpaakin alkoi pelottaa. Silloin ovi loksahti kiinni. Otto ja isi menivät ovelle. Siellä oli se vanha mummo. Mutta Otto huomasi että se oli noita. Otto hyppäsi noidan päälle ja alkoi raapia. Noita pyörtyi. Se oli allerginen kissoille. Isi otti taikasauvan ja avasi oven loitsuilla. He menivät kotiin.

Otto halusi mennä ulos. Äidillä välähti: -Otto, sinä voit mennä ulos jos sinua talutetaan. Isi sanoo: -minä voin taluttaa. Niin Otto ja isi lähtivät metsään. Isi ihmetteli: -Mikä ihmeen hökkeli tuo on? Otto ja isi lähtivät katsomaan. Joku huusi: -Hei, pois täältä tai tulee selkäsauna! Isi ja Otto lähtivät pinkomaan pois päin. Äiti oli vastassa, hän huusi: -Miksi tulit näin aikaisin! Mutta he olivat jo sisällä.

Otto ajatteli taas käydä ulkona. Se hyppelehti ulkona ja lähti puistoon. Siellä oli lunta ja jostain syystä sääskiä. Se metsästi niitä hetken, mutta sitten sille tuli outo tunne. Otto näki sääskien tulevan siitä oudosta mökistä. Se pelästyi. Tämä oli hyvin outoa. Ei nyt tähän aikaan vuodesta ole sääskiä. Sieltä tuli myös lehmiä ja lepakoita. Se lähti kotiin. Mutta juuri kun se tuli siitä reiästä niin Otto nähtiin. Nimittäin äiti oli jo ollut huutelemassa Ottoa. Se tuli sisälle ja sitä nuhdeltiin siitä että se oli karannut. Onneksi isi sanoi: -Se seurasi vain vaistoaan.

Otto miettii taas: -Pitäisiköhän mennä taas ulos? Otto päättää menevänsä takaisin ulos. Nyt Otto lähti ulos. Se mietti: -Menisinkö taas niiden hiirien luokse? Ei sittenkään. Entä oravan luo? Ei, jos nolasin taas itseni huonoilla kiipeily taidoillani. Mutta sitten Otto tajusi: -Lähtisinkö pidemmälle seikkailulle? Joo! Kyllä menen! Lähden vaikka lähi metsään! Sitten Otto lähti. Siellä oli kivaa. Se hyppeli puissa ja metsästi yllin kyllin hiiriä. Se oli tyytyväinen. Sitten Otto näki oudon hökkelin. Se ajatteli käydä siellä seuraavalla kerralla. Se meni kotiin taas ja nukkui hyvin ja hartaasti.

Otto on villinä. Se jahtaa Muumia tällä hetkellä. Muumilla välähtää: -Mene sinä Otto vaikka ulos! Otto miettii hetken Otto vastaa: -Hyvä ajatus! Otto menee ulkotarhaansa. Se miettii: -Mitä täällä voisi tehdä? Otto hyppelee kauan ulkotarhassa ja jahtaa hiirtä. Sitten se näkee mistä hiiri oli tullut. Se näki pienen reiän jossa kipitti hiiriä. Se suurensi aukkoa niin että hän mahtuisi siitä. Sitten kun työ oli valmis, Otto hyppäsi aukosta kohti suuria seikkailuja. Ensin se aikoi löytää hiirien pesän. Se etsi sieltä mistä näki hiirien tulevan. Se löysi vanhan puun joka oli kuollut pystyyn. Sieltä ne hiiret tulivat. Se metsästi hiiriä. Sitten se päätti että se menisi muualle. Otto näki oravan. Se hyppäsi puuhun. Otto ei ollut vielä ikinä kiivennyt puuhun. Se hyppäsi ja tarttui kiinni oksasta. Orava osasi kuitenkin kiivetä paremmin. Mutta lopulta se sai sen kiinni. Voi sitä riemua kun Otto voitti kiipeilykisan. Mutta Otolle tuli kuitenkin muita harmeja. Se ei uskaltanut tulla poi